Villasukkien tuhdit tuoksut lähtevät haalealla vedellä ja hellällä puristelulla

Julkaistu 22.11 2017

Osa villasukista on konepestäviä, mutta joillekin pesukone voi tehdä tepposet. Varmimmin selviää, kun käyttää omia käsiä, haaleaa vettä ja villanpesuainetta.

Yle Turun toimitukseen on tuotu laatikkokaupalla toinen toistaan hienompia villasukkia. Sukat myydään Nenäpäivän sukkamarkkinoilla ja tuotot lahjoitetaan Nenäpäivä-keräykseen. Kuva: Paula Koskinen / Yle

Suomalaiset ovat villasukkakansaa, sanoo toiminnanjohtaja Anne Paloheimo Varsinais-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry:stä. Myös nuoret ovat löytäneet villasukat, sillä ohuesta langasta neulotut sukat mahtuvat vaikka lenkkareihin. Viime vuosina villasukkatrendiksi ovat muodostuneet raidat, jotka saa sukkaan helposti pätkävärjätyllä langalla. Silloin raidat syntyvät sukkiin itsestään. Helppous on siis tullut mukaan myös villasukkien tekoon.

– Enää ei tarvitse miettiä lankoja, kun muut ovat miettineet ne sinun puolestasi, Paloheimo sanoo.

Tuuletusta ja käsinpesua

Villasukkien pesu tuottaa monille päänvaivaa. Voiko villasukat laittaa pesukoneeseen muun pyykin sekaan?

Jos laittaa pesukoneeseen paksusta langasta tehdyn sukan, jossa ei ole sidostelankoja, niin sitten saa huovutetun, pikkasen pienemmän sukan.

– Anne Paloheimo

– Se riippuu langasta. Nykyaikaisissa, uusissa langoissa on paljon konepestävää lankaa, ohuissa varsinkin. Silloin ne voi heittää koneeseen 40 asteeseen, Paloheimo kertoo.

– Mutta jos laittaa pesukoneeseen paksusta langasta tehdyn sukan, jossa ei ole sidostelankoja, niin sitten tulee huovutettu, pikkasen pienempi sukka.

Villa on ominaisuuksiltaan sellaista, että se hylkii likaa. Sukkien tuulettaminen poistaa niihin kertynyttä hajua, mutta joskus sukat kuitenkin on pakko pestä. Silloin kannattaa suosia käsinpesua.

– Haaleassa vedessä villanpesuaineella, hellästi puristellen. Sillä lähtee vähän tuhdimpikin tuoksu, Paloheimo lupaa.

LÄHDE: Yle UUTISET KOTIMAA Kotimaa 7.11.2014